sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Talo





Talomme pohjakuva muokattiin Teijo-Talot Taarnasta:
Taarna

Halusimme taloon kunnollisen, lämpimän kuistin, omat tilat koirille ja avoimen parven/korkean olohuonetilan.
Suunnittelija Satu Hellemaan kanssa väänsimme taloa suuntaan ja toiseen ja lopulta usean version jälkeen löytyi se toivomamme kokoonpano. 


Alakerrassa on yhteiset oleskelutilat, keittiö, kodinhoitohuone sekä kph ja sauna. Koirille jätettiin talon toisesta päädystä oma huone, jonne lisättiin kuisti ja sisäänkäynti. Tarvittaessa koirat saadaan erotettua koiraportilla omaan poteroonsa, vaikka suurimman osan aikaa viettävätkin koko alakerran alueella.
Ulko-ovia tuli neljä, kun halusimme terassille kulun myös keittiöstä, kodinhoitohuoneen oven lisäksi. 



Yläkerrasta tehtiin yksityisempi alue, jossa makuuhuoneen lisäksi sijaitsee Antin musiikkistudio ja toiseksi olohuoneeksi mielletty avoin parvi. Makuuhuoneen jatkeena on tilava, kuuden neliön vaatehuone, joka erotetaan makuuhuoneesta liukuovin.

Talon julkisivuja ei juurikaan muokattu alkuperäisestä, ympärille lisättiin ainoastaan tontin muotoon sopivat terassit.

Pihan puoleinen terassi, jonne pääsee kodinhoitohuoneen ja ruokailutilan ovista.

Pääsisäänkäynnin julkisivu/kuisti

Koirien oma kuisti/pääty

Olohuonepääty ja pääsisäänkäynti




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti